Etelä-Keljo

Etelä-Keljo
Näkymä Eteläportilta Kauramäelle
Näkymä Eteläportilta Kauramäelle
Kaupunki Jyväskylä
Suuralue Keljo
Kaupunginosa nro 30
Infobox OK

Etelä-Keljo on kaupunginosa Jyväskylässä noin kuusi kilometriä keskustasta. Etelä-Keljo sijaitsee valtatien 9 varressa moottoritien länsipuolella.[1] Kaupunginosa koostuu Kauramäen asuinalueesta sekä Eteläportin teollisuusalueesta. Pohjois- ja länsiosat ovat pääosin rakentamatonta metsää.[2]

Virallinen kaupunginosa rajoittuu pohjoisessa Keltinmäkeen (Myllyjärveen ja Ylä-Myllyjärveen), koillisessa Keljoon, idässä Keljonkankaaseen, kaakossa Sääksvuoreen, lounaassa Muuramen kuntaan ja lännessä Taka-Keljoon.[2]

Moventas Gears Oy:llä on toimitiloja Etelä-Keljossa.[2]

Luonto ja ympäristö

Etelä-Keljossa sijaitsevia lampia ovat Huhtalampi, Tilkunlampi, Kuusikkolampi sekä Huhtalan tekolampi. Alueella on myös pieniä soita, kuten Muuramen rajalla oleva Härkösuo.[2]

Historiaa

Nykyisen kaupunginosan alue oli Keljon kylän asumatonta takamaata 1800-luvun alkuun asti, jolloin uusia tiloja perustettiin alueelle isonjaon yhteydessä. Ensimmäiset alueen talot olivat Huhtala ja Kangas, jotka perustettiin Lotilan ja Sysmälän liikamaille vuonna 1805. Vuonna 1815 nykyisen Ylä-Myllyjärven asuinalueen lähelle[3] perustettiin Mäkelän uudistila ja vuonna 1831 Mustalammen uudistila.[4]

Alue liitettiin Jyväskylän maalaiskunnasta kaupunkiin vuonna 1965.[5]

Varhaisia alueen yrityksiä oli ainakin vuonna 1966 Huhtalammen koillispuolisessa Aattolan talossa toiminut turkistarha ja lähistölle vuonna 1988 perustettu Huhtalan lampien virkistyskalastuspaikka.[6]

Etelä-Keljon laajempi kehittäminen alkoi 2000-luvulla. Kauramäen asuinalueen ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vuonna 2017.[7] Eteläportin teollisuusalueen nykyinen kaava on vuodelta 2019, tosin sitä ennen alueella oli jo Moventas Oy:n tuotantolaitos sekä Kuusakoski Oy:n metallinkierrätyslaitos.[8] Kauramäen asuinalueen laajentamista pohjoiseen on suunniteltu vuodesta 2022 alkaen. Kaava hyväksyttiin vuoden 2024 maaliskuussa, alueelle rakennetaan rivi- ja omakotitaloja sekä uusi koulu.[9]

Kuvia

  • Moventaksen toimitila Eteläportin alueella.
    Moventaksen toimitila Eteläportin alueella.
  • Kauramäen asuinaluetta.
    Kauramäen asuinaluetta.

Lähteet

  • Seppo Lähteenmäki: Wanha Keljo - osa nykyistä Jyväskylää: elämänmenoa ja muisteluksia Keljon kaupunkilaistuvasta maalaisympäristöstä. Jyväskylä: Keljon perinnekirjatoimikunta, 1992. ISBN 978-952-90-3704-9. teoksen tiedot Finnassa.

Viitteet

  1. Etelä-Keljo (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 8.4.2024.
  2. a b c d Jyväskylän karttapalvelu (kts. Aluejaot > Kaupunginosat) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 21.9.2023.
  3. Wanha Keljo, s. 40.
  4. Wanha Keljo, s. 47.
  5. Jyväskylän karttapalvelu: Aluejaot > Kuntaliitosalueet
  6. Wanha Keljo, s. 162-164.
  7. Reijo Teivaistenaho, Tuula Janatuinen: 30 / Kauramäki I, asemakaava .jkl.fi. Viitattu 26.9.2023.
  8. Reijo Teivaistenaho, Tuula Janatuinen: 30 / Eteläportti, asemakaava .jkl.fi. Viitattu 26.9.2023.
  9. Reijo Teivaistenaho, Tuula Janatuinen: 30 / Kauramäki II, asemakaava .jkl.fi. Viitattu 8.4.2024.
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.