Meriinaho

Meriinaho on entisen Korpiselän kunnan kylä, jonka itäosa luovutettiin Neuvostoliitolle 1944 ja jonka Suomen puolelle jäänyt osa kuuluu nykyisin Joensuun kaupunkiin. Meriinaho sijaitsee Korpijärven etelärannalla Joensuun kaupungin itäosassa valtakunnan rajan tuntumassa noin 70 kilometriä Joensuun keskustasta kaakkoon. Venäjän puolelle jääneeseen, nykyisin tyhjillään olevaan, Korpiselän kirkonkylään matkaa on noin 10 kilometriä. Meriinahon naapurikyliä ovat Hoilola, Saarivaara ja Korpijärven pohjoispuolella oleva Saaroinen sekä luovutetulle alueelle jäänyt Tšiipakka.

Historia

Viime sotien alueluovutuksissa uusi valtakunnan raja halkaisi Meriinahon kylän, siten että osa kylästä jäi luovutetulle alueelle.[1] Meriinaho kuului Korpiselän kuntaan vuoteen 1946 asti, jolloin se lakkautettiin ja liitettiin Tuupovaaran kuntaan, joka puolestaan liitettiin Joensuun kaupunkiin vuonna 2005.

Lähteet

  1. Nurmiluoto, Timo & Vallas, Hannu: Karjala kuvina, Laatokan Karjala, s. 62-65. Helsinki: Kustannus Oy Constator, 1995. ISBN 951-97086-4-2.
Korpiselän kylät

Haukivaara • Hoilola • Hominvaara • Karali • Keskijärvi • Kilpijärvi • Kitilänselkä • Kokkari • Korpiselkä (kirkonkylä) • Kruununpuisto • Lehmivaara • Mannervaara • Meriinaho • Ruhovaara • Saarivaara • Saaroinen • Tolvajärvi • TšiipakkaTšikkiTšokkiVieksinki • Yläjärvi • Ägläjärvi