Lotskeri

Lotskeri
Iltaruskontietä Lotskerin kaupunginosassa.
Iltaruskontietä Lotskerin kaupunginosassa.
Kaupunki Pori
Suuralue Pohjoinen Maa-Pori
Kaupunginosa nro 55
Väkiluku 454[1] (2013)
Postinumero(t) 28200
Infobox OK

Lotskeri (ruots. Slottskär[2]) on Porin 55. kaupunginosa, joka sijaitsee kaupungin keskustaajaman pohjoisosassa. Viereiset kaupunginosat ovat Hyvelä pohjoisessa, Tuulikylä idässä, Toejoki etelässä sekä Pormestarinluoto ja Hyvelänviiki lännessä.[3]

Alue on osa kaakkois-luode suuntaista laajempaa Sunniemestä Toejoen ja Tuulikylän kautta Toukariin asti ulottuvaa peltoaukeiden sarjaa. Tämä Pohjois-Porille ominainen alava laaja-alainen kulttuurimaisema on muodostunut viimeisen 1000 vuoden aikana muinaismeren alueelle maankohoamisen mahdollistamana ja 1800-luvun maatalouden kuivatus- ja raivaustoimien tuloksena. Maaperä on liejuinen hienorakeinen maalaji, joka omalta osalta viittaa sen syntyhistoriaan. Kallioperä muodostuu syväkivistä tonaliitista ja trondhjemiitista.[4]

Lotskerin kaupunginosa on saanut nimensä Slåttskär-paikannimestä, joka viittaa viimeistään 1600-luvulla maankohoamisen myötä muuhun rannikkoon kiinnittyneeseen pieneen saareen Lotskerinmäen kohdalla.[4]

Lotskerissa on entuudestaan ollut muutamia asuintaloja toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Varsinaisena asuinalueena Lotskeri on kuitenkin suhteellisen uusi – vasta 2000-luvun alussa alueelle alettiin rakentaa taajamatyyppistä pientaloasutusta.

Lähteet

  1. Konsernihallinto, Taloushallinto: Porin kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 (PDF) (3.6 Väestö osa-alueittain ja kaupunginosittain vuosina 2004–2013, sivut 14–15) toukokuu 2013. Porin kaupunki. Arkistoitu 17.8.2013. Viitattu 29.11.2013.
  2. Waldenström, Stellan: Björneborgs svenska ortnamn. Svenska kulturfonden i Björneborg, 2007. ISBN 978-952-92-2742-6. (ruotsiksi)
  3. Porin kaupungin karttapalvelu Viitattu 17.3.2013
  4. a b Porin kaupunkisuunnittelu - kaavoitusarkkitehti Daniel Nagy ja yhdyskuntasuunnittelija Kirsi-Maria Viljanen: ASEMAKAAVA SELOSTUS - Kappale 3.1.2 Luonnonympäristö (pdf) (3.1.2) LOTSKERIN 55. KAUPUNGINOSA ENSIMMÄINEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS - ASEMAKAAVA SELOSTUS. 27.4.2016. https://www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu/asemakaavat/1627.html:++Porin Kaupunki. Arkistoitu 17.6.2016. ”suora lainaus” Viitattu 15.6.2016. suomi

Aiheesta muualla

  • Lotskeri Pori-tiedossa (poritieto.com)
Porin kaupunginosat

1. Linna | 2. Teljä | 3. Malminpää | 4. Karhunpää | 5. Itätulli | 6. Päärnäinen | 7. Aittaluoto | 8. Isosanta | 9. Riihiketo | 10. Tiilinummi | 11. Tiilimäki | 12. Uusikoivisto | 13. Kuninkaanhaka | 14. Herralahti | 15. Tupala | 16. Koivula | 17. Kalaholma | 18. Isojoenranta | 19. Sunniemenranta | 20. Koivistonluoto | 21. Karjaranta | 22. Käppärä | 23. Musa | 24. Tikkula | 25. Vähärauma | 26. Liinaharja | 27. Liikastenmäki | 28. Tuorsniemi | 29. Pietniemi | 30. Ulasoori | 31. Leppäkorpi | 32. Isomäki | 33. Tiiliruukki | 34. Kyläsaari | 35. Uusiniitty | 36. Pihlava | 37. Rieskala | 38. Metsämaa | 39. Enäjärvi | 40. Harmaalinna | 41. Kartano | 42. Impola | 43. Vanhakoivisto | 44. Väinölä | 45. Metallinkylä | 46. Mikkola | 47. Sampola | 48. Paratiisinmäki | 49. Luotsinmäki | 50. Murtosenmutka | 51. Ruosniemi | 52. Toejoki | 53. Pormestarinluoto | 54. Hyvelänviiki | 55. Lotskeri | 56. Hyvelä | 57. Kirjurinluoto | 58. Hanhiluoto | 59. Hevosluoto | 60. Yyteri | 61. Kaanaa | 62. Uniluoto | 63. Karhuluoto | 64. Herrainpäivät | 65. Mäntyluoto | 66. Kirrinsanta | 67. Kaanaankorpi | 68. Huvilaranta | 69. Viikinäinen | 70. Raatimiehenluoto | 71. Reposaari | 72. Parkkiluoto | 73. Tahkoluoto | 74. Isokatava | 75. Vähäkatava | 76. Tyltty | 77. Lukkarinsanta | 78. Tuulikylä | 79. Paarnoori | 80. Honkaluoto | 81. Finpyy | 82. Lahdenmaa | 83. Hakalanvainio | 84. Länsimetsä | 85. Mäntylä | 86. Palstakallio | 87. Lehtola | 88. Kotometsä | 89. Klasipruuki | 90. Perko | 91. Susikoski | 92. Salaplakkari

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.