Liisa Nojonen

Liisa Anneli Nojonen (s. 1949)[1] on suomalainen tanssipedagogi ja koreografi.

Kangasniemeltä kotoisin oleva Nojonen aloitti tanssiharrastuksen kymmenvuotiaana Jyväskylässä paikallisessa tanssikoulussa. Myöhemmin hän opiskeli tanssia ulkomailla, muun muassa Lontoossa, Amsterdamissa sekä New Yorkissa. Nojosen opettajina toimi alan huippunimiä, kuten Alvin Ailey ja Matt Mattox.[2]

Vuonna 1979 Nojonen perusti Poriin Tanssikoulu Liisa Nojosen, joka on noussut yhdeksi Suomen johtavista tanssikouluista.[3] Nojosen koulussa ovat uransa aloittaneet useat huipputanssijat, muun muassa Tero Saarinen, Riina Laurila-Castrén, Mikko Lampinen ja Riku Lehtopolku. Vuonna 1989 Nojonen perusti koulunsa yhteyteen oman ammattitanssiryhmän Pori Dance Companyn. Euroopan lisäksi se on käynyt esiintymässä Yhdysvalloissa sekä Etelä-Koreassa.lähde?

Nojonen on saanut lukuisia kunniamainintoja ja palkintoja. Vuonna 2006 hän sai tanssitaiteen valtionpalkinnon.[4] Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto palkitsi Liisa Nojosen Risto Ryti -mitalilla vuonna 2017.[2] Keväällä 2017 Nojoselle myönnettiin taiteilijaeläke.[5]

Nojosen koreografiat ovat saaneet kunniamainitoja myös ulkomaisissa kilpailuissa. Vuonna 1991 tanssiteos Varjojen vangit voitti kansainvälisen jazztanssikilpailun Chicagossa.lähde?

Lähteet

  • Syyskuu 2009/Liisa Nojonen Läntinen tanssin aluekeskus – Tanssi.fi. Arkistoitu 17.6.2014. Viitattu 12.7.2020.

Viitteet

  1. Iltalehden verokone: Liisa Nojonen Iltalehti. Viitattu 5.5.2020.
  2. a b Sini Kuvaja: Maakunnan kulttuuri sai tukea 632 000 euroa - Liisa Nojoselle Risto Ryti -mitali Satakunnan Kansa. 17.5.2017. Arkistoitu 17.5.2017. Viitattu 17.5.2017.
  3. Auli Räsänen: Liisa Nojosen koulussa varttuu taitavia tyttöjä, poikia kaivataan. Porin tanssijat ammattilaisuuden kynnyksellä. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 26.5.1992. Viitattu 18.3.2014.
  4. Tanssitaiteen valtionpalkinto Liisa Nojoselle Yle Uutiset. 2.6.2006. Viitattu 8.12.2017.
  5. Taiteilijaeläke Marjo Hämäläiselle ja Liisa Nojoselle 2.4.2017. Tanssin Tiedotuskeskus. Arkistoitu 8.12.2017. Viitattu 8.12.2017.

Aiheesta muualla

  • Varjonen, Jukkapekka: Liisa Nojonen siirtyy vuonna 1979 perustamastaan tanssikoulusta syrjään – uudet omistajat löytyivät läheltä Satakunnan Kansa. 28.5.2018. Arkistoitu 11.7.2020. Viitattu 12.7.2020.
  • Toimintakausi 10.8.2015 – 29.5.2016 Tanssikoulu Liisa Nojonen / Docplayer. Viitattu 12.7.2020.
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.