Kustaa Hautamäki

  Esaias Kustaa Hautamäki (sukunimi aik. Rukkila; 14. kesäkuuta 1869 Kauhava – 6. helmikuuta 1951 Oulu) oli suomalainen päätoimittaja ja Maalaisliiton puoluesihteeri.[1]

Hautamäen vanhemmat olivat torppari Anders Gustaf Rukkila ja Vallborg Ekoluoma. Hän kävi kansakoulun ja toimi räätälinä vuoteen 1901 saakka. Sen jälkeen Hautamäki oli ompelukoneiden myyntiasiamiehenä 1901–1907. Hautamäki oli toiminut lehtien avustajana jo vuodesta 1896 ja kirjoittaen Päivälehteen, Pohjalaiseen ja Pyrkijään. Hän oli sitten päätoimittajana ensin Keski-Pohjalainen-lehdessä 1907–1908 ja sitten Oulussa ilmestyneessä Liitto-lehdessä 1908–1933. Hautamäki oli Maalaisliiton puoluesihteerinä 1908–1917. Hän sai valtion sanomalehtimieseläkkeen vuonna 1937.[1]

Hautamäki toimi Maalaisliiton kansanedustajana 1922–1924 edustaen Oulun läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän oli myös Kauhavan kuntakokouksen puheenjohtajana. Hautamäki oli Maalaisliiton keskushallituksen ja vuodesta 1925 Suomen sanomalehtimiesliiton hallituksen jäsen. Lisäksi hän oli muun muassa Pohjois-Suomen sanomalehtimiesyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1924 alkaen. Hautamäki oli mukana nuorisoseuraliikkeessä ja hänelle myönnettiin Suomen Nuorison Liiton kultainen ansiomerkki. Hän oli lisäksi Suomen Nuorison Liiton ja kahden nuorisoseurojen keskusseuran kunniajäsen.[1]

Kustaa Hautamäki oli naimisissa vuodesta 1904 Lydia Karoliina Helanderin kanssa.

Teoksia

  • Pöytäkirjain ja arkiston hoito nuorisoseuroissa. Suomen nuorison liiton esitelmiä n:o 5. Kansanvalistusseura 1912
  • Tulevat eduskuntavaalit ja puolueet. Maalaisliiton Oulun läänin etel. piirin piiritoimikunta, Oulu 1919
  • Omaa maata : 2-osainen näytelmä, kirj. H. M. K.; aiheen esittänyt Herman Kyhälä. Maaseutunäyttämöjen kirjasto n:o 1. Liitto, Oulu 1921
  • Pohjanmaa : lyhyt esittely sen jakautumisesta : kotiseututiedon viitteitä ja lähtökohtia. WSOY 1930
  • Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseuratyö. Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseura, Oulu 1945

Lähteet

  • Kustaa Hautamäki Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Viitteet

  1. a b c Henkilötietoja - Personalia, Suomen lehdistö : lehdistön ammattilehti, 01.07.1939, nro 6-7, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla

  • Ilkka Seppinen: Hautamäki, Kustaa (1869–1951) (maksullinen) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskusta
Eduskuntaryhmä: Keskustan eduskuntaryhmä
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Puoluesihteerit
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
Presidenttiehdokkaat
Organisaatio
Piirijärjestöt
Läheisjärjestöt
Säätiöt
Puolue
  • Keskitien Tukisäätiö
  • Keskustan ja maaseudun arkiston säätiö
  • Keskustan Tuki
  • Maaseudun Säätiö
  • Maaseudun Yhteisvaliokunnan Säätiö
  • Vitalia Säätiö
  • Yhteiskunnallis-Sosiaalinen Tukisäätiö
Oheisjärjestöt
Piirijärjestöt
  • Etelä-Hämeen Maaseudun Säätiö
  • Pohjois-Karjalan Maaseudun Säätiö
  • Uudenmaan Maakunta-Säätiö
  • Varsinais-Suomen Maaseudun Säätiö
Media
Historia
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1922–1924
Eduskuntaryhmä
(45)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Eduskunta
  • Biografiasampo