Kalafina

Kalafina
Yhtye vuonna 2011.
Yhtye vuonna 2011.
Tiedot
Jäsenet

Wakana, laulu
Hikaru, laulu
Keiko, laulu

Entiset jäsenet

Maya, laulu (2008–2009)

Levy-yhtiö

Sony Music Entertainment
Sacra Music

Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Kalafina on japanilainen Yuki Kajiuran perustama lauluryhmä.[1] Yhtye hajosi virallisesti 13. maaliskuuta 2019.[1]

Historia

Loppuvuodesta 2007 Yuki Kajiura aloitti työskentelyn Kara no Kyoukai -kirjojen elokuvasovituksien parissa.[1] Kajiura perusti ryhmän esittämään sarjan seitsemän teemakappaletta.[1][2] Yhtyeen debyytti oli vuonna 2008.[3] Yhtyeen debyyttisingle "oblivious" sisälsi teemakappaleet kolmesta ensimmäisestä elokuvasta ja koska yhtyettä ei ollut virallisesti perustettu vielä esittäjinä olivat vain Wakana ja Keiko.[2] Toukokuussa 2008 yhtyeen neljän jäsenen nimet julkistettiin.[2] Wakana ja Keiko olivat olleet mukana Kajiuran FictionJunction-projektissa kun taas Maya ja Hikaru valittiin 30 000 hakijan joukosta Sony Musicin järjestämässä koelaulutilaisuudessa.[2]

Kalafina esittää teemakappaleet seitsemänosaiseen Kara no Kyoukai -elokuvaan.[2] Yhtyeen neljännellä singlellä Lacrimosa oleva nimikkokappale oli lopputeemana Kuroshitsuji-animeen.[1][4]

Jäsenet

Yhtyeen jäsenet:[3]

  • Wakana Otaki (laulu)
  • Hikaru Masai (laulu)
  • Keiko Kubota (laulu)
Entiset jäsenet
  • Maya (laulu, 2008–2009)[5]

Diskografia

Yhtyeen diskografia:[1]

  • Seventh Heaven  (2009)
  • Red Moon  (2010)
  • After Eden  (2011)
  • Consolation  (2013)
  • Far On The Water  (2015)

Minialbumit

  • Re/oblivious  (2008)

Lähteet

  1. a b c d e f Kalafina generasia.com. Viitattu 11.5.2020. (englanniksi) tarvitaan parempi lähde
  2. a b c d e Kalafina jpopasia.com. Viitattu 11.5.2020. (englanniksi)
  3. a b Japan’s Kalafina decides to break up by end of spring entertainment.inquirer.net. Viitattu 11.5.2020. (englanniksi)
  4. Interview with Kalafina jame-world.com. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)
  5. Kalafina jame-world.com. Viitattu 20.5.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kalafina Discogsissa. (englanniksi)
  • Kalafina  Anime News Networkissa (englanniksi)
  • Kalafinan kotisivut
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.