Jeremy Davis

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Syntymäpaikasta kaksi tietoa

Jeremy Davis

Jeremy Clayton Davis (8. helmikuuta 1985 Franklin, Tennessee) on soittanut Paramore-yhtyeen basistina vuoteen 2015 saakka[1]. Hän syntyi North Little Rockissa, Arkansasin osavaltiossa, mutta asuu nykyään Franklinissa, Tennesseessä. Davis on soittanut bassoa 11-vuotiaasta asti. Hänen musiikilliset esikuvansa ovat Victor Wooten ja Marcus Miller. Davis osaa soittaa myös akustista kitaraa. Davis oli Paramore-yhtyeen vanhin jäsen.

Yksityiselämä

Davis valmistui lukiosta vuonna 2004 ja oli Paramoren ainoa jäsen, joka kävi oikean lukion e-lukion sijaan.

Davis on tapaillut muun muassa laulaja Jesse Leetä. Davis tapasi näyttelijä Kathryn Camseyn Isossa-Britanniassa ollessaan kiertueella. Camsey nähdään myös Paramoren musiikkivideolla Playing God. Davis ja Camsey avioituivat Las Vegasissa, Nevadassa 30. syyskuuta 2011.

Lähteet

  1. Paramore part ways with bassist Jeremy Davis Altpress.com. 14.12.2015. Viitattu 15.12.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jeremy Davis Wikimedia Commonsissa
Paramore
  • Hayley Williams
  • Taylor York
  • Zac Farro
  • Jeremy Davis
  • Josh Farro
  • Jason Bynum
  • John Hembree
  • William Lamb
Studioalbumit:
Livealbumit:
  • Live in the UK 2008
  • The Final Riot!
EP:t:
  • The Summer Tic EP
  • 2010 Summer Tour EP
  • The Only Exception EP
  • Singles Club
  • The Holiday Sessions
Singlet:
Muuta:

Paramoren diskografia

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.