Hàn Mặc Tử

Hàn Mặc Tử

Hàn Mặc Tử (syntymänimeltään Nguyễn Trọng Trí, 22. syyskuuta 1912, Lệ Mỹ, Đồng Hới, Quảng Bình – 11. marraskuuta 1940) oli vietnamilainen runoilija. Hän oli modernin vietnamilaisen romanttisen runouden edelläkävijöitä. Hän pani alulle "häiriintyneen" (loạn) ja "hullun" (điên) koulukunnan. Hänen taiteilijanimiään olivat Hàn Mạc Tử, Lệ Thanh ja Phong Trần.

Hän oli lähtöisin köyhästä perheestä. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan nuori. Hän osoitti taiteellista lahjakkuutta jo hyvin nuorena. Hän ammensi vaikutteita Phan Bội Châulta, jonka oli tavannut. Hàn Mặc Tử kuoli 28 vuoden ikäisenä lepraan.

Hänen romanttiset suhteensa monien naisten kanssa heijastuvat hänen runoudessaan – muutamia naisista hän oli tavannut, osan kanssa ollut kirjeenvaihdossa, mutta jotkut tunsi vain nimeltä.

Kotimaassaan hänen monet romanttiset runonsa ovat yhä suosittuja, ja häntä pidetään romanttisuuden esikuvana. Monista hänen runoistaan on romanttisuutensa vuoksi tehty lauluja, monia myös käytetään kouluopetuksessa.

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz
    • 2
Henkilöt
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • IdRef
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.