Eirik Hornborg
Eirik Mikael Hornborg (29. syyskuuta 1879 Helsinki – 29. joulukuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen filosofian tohtori, Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja, kirjailija ja merenkulun ja sodankäynnin historiaan erikoistunut[1] historioitsija. Hän oli yksi Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän allekirjoittajista.[2]
Opinnot
Hornborgin vanhemmat olivat kamreeri Albrecht Hornborg ja Alma Maria Hornborg. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1897 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1901. Hornborg toimi Uusmaalaisen osakunnan kuraattorina syyslukukauden vuonna 1904. Tukholman yliopiston kunniatohtorin arvonimen hän sai vuonna 1936.[2]
Opetustoimi
Hornborg toimi historian ja ruotsinkielen opettaja Helsingin uudessa ruotsalaisessa tyttökoulussa vuodesta 1900 alkaen ja saman koulun johtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1907. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1915 saakka. Helsingin uuden ruotsalaisen yhteiskoulun johtajana hän toimi vuodet 1914–1918 ja sen jälkeenkin vielä koulun historian ja ruotsinkielen opettajana.[2]
Jääkäriaktivistina
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Hornborg osallistui aktiivisesti kirjalliseen propagandatyöhön, joka ajoi Suomen oikeuksia, ja julkaisi aiheesta muun muassa vuonna 1914 Tukholmassa kirjoitelman Rysslands frammarsch. Hän liittyi vuoden 1914 jälkipuoliskolla jääkäriliikkeeseen ja julkaisi vuoden 1915 puolella ruotsalaisille lukijoille anonyymisti kirjasen Finlands öde och Sveriges trygghet, jolla hän pyrki muokkaamaan ruotsalaisten yleistä mielipidettä myönteiseksi Suomen itsenäisyyspyrkimyksille.[2]
Hornborg liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 11. heinäkuuta 1916, ja hänet siirrettiin 1. lokakuuta pataljoonan 2. komppaniaan. Sotilasarvoltaan hän oli Saksassa Hilfsgruppenführer. Hän osallistui ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Riianlahdella, ja 23. marraskuuta 1916 hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin Berliiniin Suomen toimistoon sanomalehtijaoston johtajaksi. Hän toimi samalla jääkäripataljoonan rintamajulkaisun Suomen Jääkärin toimittajana. Muiden töidensä ohella hän toimi Saksasta käsin myös Suomen vapausliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan kirjallisena avustajana.[2]
Poliittinen toiminta jääkärikauden jälkeen
Hornborg valittiin kesällä 1916 kansanedustajaksi Ruotsalaisen kansanpuolueen riveistä Uudenmaan vaalipiiristä ja sen johdosta hän matkustikin heti Venäjän vallankumouksen puhjettua Suomeen osallistuakseen valtiopäivätyöhön. Valtiopäivillä hän ajoi voimallisesti Suomen itsenäisyysasiaa sekä oli ajamassa suojeluskunta-aatetta Uudellamaalla. Hänet valittiin kansanedustajaksi myös vuonna 1917.[2]
Hornborg jäi sisällissodan puhjettua edelleen Helsinkiin, koska hänen puolueryhmänsä sitä häneltä toivoi. Sisällissodan aikana hän laati paljon kirjoitelmia, joita sitten jaettiin monisteina punaisten miehittämässä Helsingissä valkoisille piireille. Hän vaikutti myös salaisesti toimivassa Helsingin suojeluskunnassa, joka aktivoitiin itse taistelutoimintaan saksalaisten aloitettua sotatoimet Helsingin vapauttamiseksi.[2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Hornborg vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Ingeborg Ilmonin kanssa. Hornborg valittiin uudelleen kansanedustajaksi vuosina 1919 ja 1924, josta eteenpäin hän kieltäytyi ehdokkuudesta. Hän toimi valtiopäivillä perustuslakivaliokunnan jäsenenä vuonna 1918 ja sotilasasiainvaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1918 ja 1919 sekä asevelvollisuuskomitean jäsenenä vuosina 1919–1920 ja puolustusrevisionin puheenjohtajana vuosina 1923–1926.[2]
Hornborg toimi sisällissodan jälkeen vuodesta 1919 alkaen joukkueenjohtajana Helsingin suojeluskunnan Oldboys-rykmentissä ja kuului myös jäsenenä Viron Avustamisen Päätoimikuntaan.[2]
Tammikuussa vuonna 1945 J. K. Paasikiven hallitus nimitti Hornborgin puheenjohtajaksi komiteaan, jonka tehtäväksi annettiin tutkia Suomen sodanaikaisen poliittisen johdon virkatoimien lainmukaisuus mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Hornborgin komitean mietintö valmistui saman vuoden heinäkuussa, mutta se salattiin julkisuudelta valvontakomission vaatimuksesta.[2]
Luottamustoimet
Hornborg toimi Finlands svenska författarföreningin puheenjohtaja vuosina 1922–1924 ja 1932–1933 ja Nya Argus -aikakauslehden toimituksen jäsenenä vuosina 1926–1948 sekä Svenska litteratursällskapet i Finlandin hallituksen jäsenenä vuosina 1930–1947 ja puheenjohtajana vuosina 1934–1947. Hän oli myös Uusmaalaisen osakunnan ja Suomen laivapäällystöliiton kunniajäsen.[2]
Arvioita Hornborgin toiminnasta
Kirjailija Yrjö Soini on selostanut Hornborgin komitean mietintöä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsittelevässä teoksessaan Kuin Pietari hiilivalkealla. Komitean tehtäväksi oli annettu Suomen johtavien poliitikkojen virkatoimien tutkinta vuodesta 1938 alkaen. Soini arvelee, että mietinnön salaaminen julkisuudelta johtui juuri siitä, ettei komitea ollut todennut sodanaikaisten poliitikkojen toimineen missään vaiheessa Suomen lakien vastaisesti, vaikka eräissä suhteissa, muun muassa Saksan joukkojen kauttakulkusopimuksessa kesällä 1940 ja Ryti-Ribbentrop-sopimuksessa kesällä 1944, olikin sen mielestä huomautettavaa. Jatkosotaan joutumista komitea piti talvisodan suoranaisena ja väistämättömänä seurauksena. Mietinnön loppulauseessa komitea totesi, että oli mahdotonta jälkeenpäin arvioida toimenpiteiden oikeellisuutta, koska päätökset niistä oli tehty usein kriittisissä tilanteissa, eikä komitea pystynyt arvioimaan vaihtoehtoisten toimenpiteiden seurauksia. Komitean työskentelyä vaikeutti osaltaan se, että eräät sodanaikaisten päätösten tekoon osallistuneet tai niistä tietoiset henkilöt, mm. entinen presidentti Kyösti Kallio ja entinen ulkoministeri Rolf Witting olivat kuolleet. Soini on kiinnittänyt huomiota siihen, että valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Andrei Ždanov saapui Helsinkiin juuri ennen komitean mietinnön luovuttamista valtioneuvostolle.[3]
Julkaisut
- Finlands författningskamp 1898–1905, 1907
- Den döende staden, 1908
- De finshe kwestie, 1911
- Fortuna, 1910 (suomennos 1924)
- Svallvågen, 1911
- Hvarför och huru? Världskrigets förhistoria och förutsättningar, 1914
- Svensk nationalitet i Finland, 1914
- Under segel till antipoderna, 1915
- Tristan du Cunha, 1916
- Brytningstid. Bolshevikkriget i Finland 1918
- Dess förutsättningar, orsaker och betydelse (Frågor för dagen XIV), 1918
- Finlands svenskar vid skiljovägen, 1919 (Frågor för dagen XIX)
- Den ensamma var. gen, 1918 (nimimerkillä Edvard M. Henderson)
- Gudarna, 1919 (suomennos 1923)
- Isaac Scotts minnen, 1920 (nimimerkillä Edvard M. Henderson)
- Martin Elfdahl, 1921
- Kriget, framställt i sklldringar från nyare tid, 1921
- Hernando Cortes och erövringen av Mexico, 1921
- Segelsjöfartens, 1923
- Segelsjöfartens historia, 1923 ja 1948
- Borgå sjöfart, 1925
- En spanare under stora ofreden. Stefan Löfvings dagbok över hans äventyr i Finland och Sverige 1710–1720, 1926
- Sjörövare, 1927
- Konung Gustaf II Adolf, 1932
- Borgungarna I – III, 1929–1934
- Sjöro Finlands hävder I – IV, 1929–1933
- Universitetet och språkstriden, 1933
- Gyllene hoppet, 1933 (nimimerkillä Edvard M. Henderson)
- Indianer, en folkstams kamp och undergång, 1936
- Försvaret av de östra riksdelarna och Karl X1I:s krigsledning 1700–1714. (Hist. och litt: hist. studier 12), 1936
- Från formid till nutid, 1938
- Sveriges historia, 1940
- Sverige och Ryssland genom tiderna, 1941
- Roms tredje storhetstid, 1941
- Griinsfästet Viborg, 1942
- Kampen om Östersjön
- Finlands hisotria, 1948
- Helsingfors stads historia II, 1950
- VWdshistorien I – IV, 1952
- Karolinen Armfelt, 1952
- Fämik Ståhls siigner och verkligheten, 1954.
- När riket sprängdes, 1955
- Det fria Finland, 1957
- Cortez, 1919
- Man i ledet, 1959
- Stormig host, 1960
- Tider och öden, 1961
Ylennykset ja kunniamerkit 
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|        |
|
Lähteet
- Soini, Yrjö: Kuin Pietari hiilivalkealla. Otava, Helsinki 1956.
- Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY Porvoo 1938.
- Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
- Vares, Vesa: ”Hornborg, Eirik (1879–1965)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 120–122. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Eirik Hornborg Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Hornborg, Eirik hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
| ||||||
| ||||||
| ||||||||||
| ||||||
| ||||||||||||||||||
