Eerik

Eerik
Nimipäivä  
– suomenkielinen 18. toukokuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 18. toukokuuta
Muunnelmia Erkki, Eero, Eerikki, Erkka
Vastineita eri kielissä Erik, Eric, Eirik, Erich
Nimen alkuperä Eiríkr
Infobox OKNimi-testi OK

Eerik on pohjoismainen miehen etunimi, suomalainen muunnelma nimestä Erik. Ruotsin, Norjan ja Tanskan Erik-nimisistä kuninkaista käytetään suomen kielessä vakiintuneesti nimimuotoa Eerik.

Suomessa nimi Eerik on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä 10 327 henkilölle.[1] Nimen suomenkielisiä muunnoksia ovat myös Erkki ja Eerikki.

Tunnettuja Eerikejä

Ruotsin kuninkaita

Nykyisten tietojen mukaan Eerik Voittoisa oli ensimmäinen tämän niminen Ruotsin kuningas. Johannes Magnus kirjoitti kuitenkin 1500-luvulla Ruotsin muinaishistoriaa käsittelevän, nykyisin näennäishistoriana pidetyn teoksen, jonka mukaan Ruotsissa olisi jo aikaisemmin hallinnut muun muassa seitsemän Eerik-nimistä kuningasta. Tämän vuoksi Kustaa Vaasan seuraaja Eerik otti hallitsijana järjestysnumeron XIV, ja myös aikaisemmista Eerik-kuninkaista on siitä lähtien käytetty sen mukaisia järjestysnumeroita.

Norjan kuninkaita

Tanskan kuninkaita

Muita historiallisia Eerikejä

Näistä useimpien etunimi oli oikeastaan Erik tai jokin muu saman nimen muunnelma, mutta suomenkielisessä kirjallisuudessa nimi esiintyy usein myös muodossa Eerik.

  • Eerik Turenpoika Bielke (k. 1328), ruotsalainen valtaneuvos, diplomaatti ja ritari
  • Eerik Tuurenpoika Bielke (k. 1511), Viipurin käskynhaltija
  • Eerik Cajanus (1675–1737), Turun katedraalikoulun konrehtori, lääninrovasti, virsikirjan toimittaja ja virsien suomentaja
  • Eerik Eriksson (1689–1739), suomalainen kersantti ja uskonnollisen liikkeen johtaja
  • Eerik Kustaa Eurén, Gustaf Erik Eurén (1818–1872), suomalainen opettaja, kirjailija ja kielentutkija
  • Eerik Fleming (1487–1548), suomalainen valtaneuvos ja laamanni, Suomen käskynhaltija
  • Eerik Kaarlenpoika Gyllenstierna (1602–1657), ruotsalainen vapaaherra, maaherra, kenraalikuvernööri, valtaneuvos, hovioikeuden presidentti ja maamarsalkka
  • Eerik Hare (k. 1627), suomalainen vouti ja käskynhaltija
  • Eerik Härkäpää (k. 1578), Viipurin piispa 1568-1578
  • Erik Justander, Eerik Juusti (1623–1678), suomalainen kirkkoherra ja runousopin professori
  • Eerik Juvelius (1718–1791), suomalainen pappi ja kirjailija
  • Eerik Krankka (k. 1579), suomalainen talonpoikaispäällikkö
  • Eerik Lencqvist (1719–1808), suomalainen tiedemies ja pappi
  • Eerik Maununpoika (1339–1359), Södermalmin herttua
  • Eerik Olavinpoika, Erik Olsson (1500-luvulla), suomalainen vouti ja lainlukija
  • Eerik Pakana, ruotsalainen vallantavoittelija vuonna 1066
  • Eerik Punainen, Eirikur Rauði, Erik Torvaldsson (950–1003), norjalainen viikinki, Grönlannin ensimmäisen skandinaavisen asutuksen perustaja
  • Eerik Slang (k. 1642), suomalainen kenraalimajuri 30-vuotisessa sodassa, "Ruotsin Leonidas"
  • Eerik Sorolainen (1546–1625), Turun piispa 1583-1625
  • Eerik Sveninpoika, Ericus Svenonius (k. 1527), Turun piispa 1523–1527
  • Eerik Tensikkala (1842–1905), suomalainen kauppias, maanviljelijä ja valtiopäivämies
  • Eerik Akselinpoika Tott (1415–1481), ruotsalainen valtaneuvos, valtionhoitaja 1475, Olavinlinnan rakennustöiden alkuunpanija
  • Eerik Trolle (1460–1530), ruotsalainen valtaneuvos ja laamanni, valtionhoitaja 1512
  • Eerik Juhananpoika Vaasa (1470–1520), ruotsalainen valtaneuvos, Kustaa Vaasan isä

Nykyajan Eerikejä

Kuvitteellisia Eerikejä

Lähteet

  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 18.5.2020.