Anu Saagim

Anu Saagim
Henkilötiedot
Syntynyt9. huhtikuuta 1962 (ikä 62)
Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus virolainen
Ammatti päätoimittaja
Lapset Robin
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Anu Nataly Saagim (s. 9. huhtikuuta 1962 Tallinna, Viron SNT, Neuvostoliitto)[1] on virolainen julkisuuden henkilö, televisioesiintyjä ja päätoimittaja. Suomalaismediassa hän tuli tunnetuksi muotoilija Ristomatti Ratian puolisona 1990-luvulta 2010-luvulle.

Työura

Virossa Saagim on tehnyt mallin, tv-juontajan ja vaatesuunnittelijan töitä.[1] Lisäksi Saagim on toiminut Viron Hustlerin päätoimittajana. Vuosina 2004–2008 Saagim oli viihteellisen, julkisuuden henkilöihin keskittyvän Just!-lehden päätoimittaja. Vuodesta 2008–2016 hän toimi virolaisen Elu24-verkkolehden päätoimittajana[2] ja Õhtulehden viihdetoimituksen päällikkönä vuosina 2016–2019.[3] Vuonna 2012 Saagim toimi Fox-kanavalla näytetyssä Tanssi peppu pieneksi Suomi -ohjelmassa tuomarina. Vuonna 2013 Saagim osallistui Julkkis Big Brother -ohjelmaan.[4]

Saagim jätti työnsä iltapäivälehti Õhtulehdessä ja asettui kevään 2019 parlamenttivaaleissa Viron Vihreiden kansanedustajaehdokkaaksi.[5] Hän sai 516 ääntä eikä tullut valituksi.[6]

Yksityiselämä

Tallinnassa syntynyt Saagim meni 1980-luvulla naimisiin suomalaismiehen kanssa päästäkseen pois Neuvostoliitosta.[7] Mies asui Porissa, ja nopeasti Saagim huomasi, että elämä siellä oli vielä masentavampaa kuin neuvosto-Virossa.[7] Saagim otti avioeron, mutta pian sen jälkeen posti toi karkotuspäätöksen Neuvostoliittoon.[7] Ainoa keino jäädä Suomeen oli mennä uusiin naimisiin.[7] Saagim soitti Carl J. Danhammerille, jonka oli aiemmin torjunut ravintolassa, ja kosi.[7] Carl J. Danhammerin ja Anu Saagimin vihkiseremonia järjestettiin Maarianhaminassa, ja pian pariskunta muutti Östermalmille Tukholmaan.[7] Myöhemmin Saagim meni naimisiin muotoilija Ristomatti Ratian kanssa, josta erosi helmikuussa 2016.[8][9] Saagimilla on Ratian kanssa vuonna 1999 syntynyt Robin-niminen poika.[10]

Lähteet

  1. a b Moisio, Mikki: Anu Saagim, 47: ”Halusin itsenäistyä ja olla vapaa” Plaza.fi. 23.7.2009. Viitattu 5.9.2009. [vanhentunut linkki]
  2. Anu Saagim viihdeportaalin luotsaajaksi MTV3 Viihdeuutiset. 12.2.2008. Viitattu 6.9.2009.
  3. Anu Saagim jättää toimittajan työt ja lähtee politiikkaan – ”Ehkä jopa ministeriksi” www.iltalehti.fi. Viitattu 1.2.2019.
  4. http://www.bigbrother.fi/asukkaat.shtml/anu/1799416 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Anu Saagim, 56, poseeraa Balilla bikineissä - näyttäviä lomakuvia: "Elämää paratiisissa" www.iltalehti.fi. Viitattu 1.2.2019.
  6. Äärikansallismieliselle Ekrelle jytky Viron parlamenttivaaleissa - Anu Saagim ei tullut valituksi www.iltalehti.fi. Viitattu 4.3.2019.
  7. a b c d e f Ilkka Pernu: Levoton Prinssi. Long Play, 2014.
  8. Anu Saagim avoimena avioerostaan: Ristomatti Ratia olisi halunnut uudelleen naimisiin – ”En oikeastaan tiedä, miksi erosimme” Ilta-Sanomat. 23.12.2017. Viitattu 26.12.2017.
  9. Tainola, Rita: Ristomatti Ratia ja Anu Saagim-Ratia eroavat! Ilta-Sanomat. 13.2.2016. Arkistoitu 13.2.2016. Viitattu 13.2.2016.
  10. Tältä näyttää Ristomatti Ratian ja Anu Saagimin 16-vuotias Robin-poika: ”Kasvatuksesta kiitos kuuluu Anulle” Ilta-Sanomat. 1.9.2015. Arkistoitu 4.9.2015. Viitattu 26.10.2015.

  ´